Goa

Maanantaina 7.12 meillä oli lento kymmeneltä aamulla Varanasi-Delhi-Goa. Lentokentälle selvittiin kovassa sumussa taksikuski kun ei osannut käyttää tuuletinta eikä pyyhkijöitä, että oltaisiin nähty eteemme kunnolla. No kentällä odoteltiin lentoa, joka näytti siirtyvän koko ajan samalla laskettiin, että vielä ehditään vaihtaa Delhissä konetta. Kunnes lentoyhtiön mies tuli kysymään meiltä ollaanko lentämässä Delhin kautta Goalle. Niinpä menimme lentoyhtiön tiloihin ja vaihdoimme Delhi-Goa lennon tiistaille. Heillä oli myös vaihtoehtona se että olisimme Varanasissa yhden yön ja aloittaisimme saman uudelleen seuraavana päivänä. Se ei tullut kysymykseenkään, Varanasi saisi jäädä samana päivänä taakse. Niinpä odoteltiin myöhässä olevan lentoa ja sumun hälvenemistä.
Delhiin päästiin viiden aikaa päivällä, siellä saimme kuulla että kentälle pääsee sisään vain samana päivänä kuin on lento. Menimme siis pieneen odotustilaan jossa oli eri lentoyhtiöiden pisteet. Flunssan väsyttämänä ja huonon olon saattelemana menin tilaamaan yhdeltä tiskiltä meillä kalliin hotellihuoneen (n.50€). Hotelliin kuului kyllä aamupala ja lentokenttä kuljetus. Illan sängyssä levättyä, ruokaa saatua ja todella hiljaisessa huoneessa nukuttua näytti tiistaiaamu paljon valoisammalta.
No Delhissä oli taas kone myöhässä, mutta päästiin pari tuntia myöhässä Goalle, eikä edellisen päivän sumut ja Gangesin pidättelyt enään haitanneet. Käytiin tiistaina syömässä hyvää kalaa ja istumassa rannalla katselemassa auringon laskua.

Keskiviikkona aamupäivä menikin mukavasti aurinkoa ottaen rannalla ja D-vitamiini varastoja täytellen tulevaa kylmä kautta ajatellen. Hotellilla vaatteiden vaihto ja suunnattiin ostoksille kaupungille. Muun Intian hintoihin tottuneina, olimme järkyttyneitä kuinka kallista kaupungilla onkaan. Kaikki myyjät aloittivat puhumaan meille venäjää, kun sanoimme ettemme ymmärrä he vaihtoivat englanniksi ja sanoivat etteivät tykkää venäläisistä ihmisistä. Vaikka kuinka ostettiin kauppiaat tyrkyttivät lisää tavaraa, kun nyt on niin vähän turisteja ja myynti on heikkoa. Ostosten jälkeen suunnattiin rantaan katselemaan auringonlaskua ja taas ihmiset puhuivat meille venäjää. Uudelleen ja uudelleen piti sanoa anteeksi en ymmärrä, en ole venäläinen. Hotellilla meitä odotti hotellin ravintolan yksityiset avajaiset. Meille oli sanottu aamulla että ravintola avataan, että tervetuloa. Mukana on ruotsalainen mies Suomalaisen vaimonsa kanssa. Paikalle saavuttuamme ei olluy ketään muita hotellin vieraita kuin me, kaikki olivat kutsuvieraita, ystäviä vuosien varrelta. Vanhempia ihmisiä pitkä pöytä täynnä. Siinä me sitten syötiin talon tarjoamia alkupaloja ja tilattiin oikein hyvät kala-annokset pääruoaksi. Juteltiin vähän Suomalaisen naisen kanssa, kehuttiin hotellin omistajalle kaunista ravintolaa. Syötiin loppuun, maksettiin lasku ja suunnattiin huoneeseen muiden jatkaessa vielä iltaa. Oli oikein mukavaa kuunnella ruotsia ja nauttia rauhallisesta illasta.

Ostettiin tälläiset norsu "hatut".

Torstaina kävimme aamupalla ja lähdimme siitä suoraan rannalle. Mona pääsi ensimmäisen puskan kohdalle ja joutui kääntymään takaisin huonon olon takia. Minä päätin mennä yksin rannalle lukemaan kirjaa ja ottamaan aurinkoa. Tunnin sielä kärvistelin, palasin hotellille ja kaaduin sänkyyn odottamaan huonon olon poistumista. Helpottihan se olo illalla usean oksennuksen jälkeen. Kaksitoista viikkoa Intiassa ja viimeisellä lomaviikolla saamme jostain ruuasta tai juomasta vatsapöpön. Tuntuu että lomat eivät ole meitä varten. Illalla kävimme hakemassa hotellin ravintolasta limut ja he toivat huoneeseen hedelmäsalaatti, kyllä se elämä hiljalleen voitti.

Perjantaina oli jo valoisampi päivä. Lähdettiin pienen aamupalan jälkeen varovasti kulkemaan kohti pientä markkinapaikkaa, jossa myytiin vaikka minkälaisia koruja ja patsaita. Sieltä matkaan tarttui hopeisia rannekoruja pari kappaletta. Rauhallista tahtia kuljimme hetken ympäriinsä ja palasimme hotellille päiväunille. Iltapäivä kävelyllä kerättiin simpukoita ja rakennettiin hiekkalinna. Useat paikalliset miehet tuijottavat meitä silmät suurina. Eivät olleet taiteen ennen nähdä valkoista naista rakentamassa. Auringon laskettua lähdettiin etsimään ruokaa ensimmäisen kerran koko päivänä. Ranskalaisia ja naanleipää. Eipä sitä paljoa jaksanut syödä, pahoittelimme henkilökunnalle ettemme jaksaneet. He sanoivat, mahapöpön syyksi joko saasteisen ilman, erilaisen ruuan tai veden. Meitä kyllä nauratti, ilma täällä on todella puhdasta ja sininen taivaskin näkyy. No eipähän he tienneet meidän olleen täällä jo jonkun tovin.

Hiekkalinnamme

Lauantaiaamuna lähdettiin hyvissä ajoin ennen aamupalaa rannalle, katselemaan joskos löytyisi kivoja simpukoita. Muutama tarttui mukaan. Samalla tuli todettua, että päivästä tulisi kuuma. Ei auttanut kuin laittaa aurinkorasvaa ja lähteä metsästämään taksia. Me halusimme tietylle mausteplantaasille, jossa ei käytetty norsuja töihin eikä ihmisten viihdyttämiseksi. Niinpä ajoimme reilun tunnin, eksyimme pari kertaa, kysyimme useaan otteeseen tietä ja saavuimme lopulta perille. Ihmeteltiin mihin oikein jouduttiin, mutta siellä se pieni viihtyisä paikka oli. Käytiin kierroksella jossa meille esiteltiin tilan viljelemiä tuotteita ja sitä kuinka kaikki on luonnonmukaista. Ostettiin me joitain mausteita itsellemme jonka jälkeen suuntasimme taksilla takaisin hotellille. Käytiin ottamassa vähän D-vitamiinia jonka jälkeen illallinen ja odottelemaan seuraavaa päivää.

He tarjosivat meille pientä purtavaa

Mausteita joita siellä kasvatetaan. Monta tunnistat?

Pääportti.

Banaanipuu

Olimme kyselleet sähköpostilla sunnuntaille delfiiniretkeä. Minä olen kutsunut safaria koko ajan delfiinijahdiksi, johtuen siitä että olisi niitä pitänyt varmasti metsästää jotta näkisi ainakin yhden. No järjestäjä laittoi sopivasti sunnuntaina viestiä, että tiistaina olisi mahdollisuus lähetä. Olisihan se varmasti, mutta mepä oltaisiin silloin jo matkalla kotiin. Niinpä jäi Delfiinijahdit toiseen kertaan. Me vietimme aamupäivän rannalla, käytiin syömässä isot jäätelöannokset, ostettiin vielä vähän koruja lisää, pakattiin laukut ja käsimatkatavaroihin tuli vihdoin lämpimät vaatteet jotka saatiin tiistaina pukea päälle. Käytiin vielä katsomassa viimeinen auringonlasku ja jäimme odottamaan Goa-Mumbai-Delhi lentoa.

Minun oli tuo vene.

Viimeinen auringonlasku

Siellä olen minä

Meidän jalat

Oli siellä meritähtiäkin, uskon että Patrikin kavereita.

Hautautui hiekkaan todella nopeasti.

Tämä laukku palveli minua 12 viikkoa. Jouduin heittämään sen pois, kun oli hajoamispisteessä. Pitihän siitä ottaa kuva muistoksi.

Maanantaina käytiin hetki rannalla, syötiin lounas ja matkustettiin lentokentälle. Mumbaihin päästyämme juostiin turvatarkastukseen ja siirä portille jossa huomattiin lennon olevan puoli tuntia myöhässä. Lopulta se olikin kaksi tuntia myöhässä, viimein päästiin Delhiin ja kylmään hotelliin pariksi tunniksi nukkumaan ennen Suomen lentoa.

Viimeinen kirjoitukseni tuleekin parin päivän sisällä. Tekstiä siitä millaista oli palata Suomeen.

Varanasi

Mitä tästä kaupungista voikaan oikein kirjoittaa. Olen yrittänyt miettiä mikä tämä paikka oikein on. Välillä tuntuu että kaupunki on oikein mukava ja hyvin kauniskin, mutta välillä koko paikka ahdistaa.
Meidän hotelli sijaitsee hyvin vilkkaalla ostoskadulla josta on lyhyt kävelymatka Gangesin rantaan. Olemme siis hyvällä paikalla, mutta meitä ei jätetä katua kävellessä rauhaan. Aina on joku kysymässä mitä me tarvitsemme, haluammeko kenties silkkiä, ehkäpä samanlaiset housut jotka meillä on jalassa tai jotain muuta. Ensin sanoimme nätisti ettemme tarvitse mitään, laukkumme ovat jo täynnä. Muutama ylimääräinen kilokin on kertynyt. Näin lopussa en ole enään ystävällinen totean vain että ei, en sano enää ei kiitos. Rantaan päästyämme on hieman hiljaisempaa, mitä nyt jokainen soutaja kysyy tarvitsemmeko venettä. Ja joka toinen mies kysyy mistä olemme kotoisin, mitä pidämme Varanasista, kauan olemme kaupungissa ja Intiassa. Jos jäämme johonkin hetkeksi istumaan onkin ympärillämme enemmä miehiä kuin jaksamme laskea ja useat ottavat "salaa" selfieitä meidän kanssamme.
Olen seurannut muita turisteja ja olen huomannu ettei heitä ahdistella yhtä paljon. Naisista ei oteta salaa kuvia tai pyydetä kuviin mukaan. En tiedä johtuuko meidän tilanteemme siitä, että näytämme kummatkin nuorilta, vai siitä että olemme valitettavasti todella valkoisia. Olkoon syy mikä tahansa, olemme varmasti tuhansissa puhelimissa ja näytämme varmasti hyvältä kyllästyneinemme ilmeimeimme.
Tämä viikko on ollut hyvin ristiriitainen, en tiedä johtuuko se siitä että kohta on kotiinlähtö, siitä että minulle tuli toistamiseen flunssa Intiassa ollessa ja se vie voimia vai siitä että tämä kaupunki on erilainen.

Ollaan me täällä tehty vaikka mitä, vaikkakin ollaa me vietetty hotellihuoneesaa paljon aikaa ja olen yrittänyt parannella flunssan pois.

Gangesin ranta on aivan upea ja ruumiiden polttopaikka herättää kunnioitusta. Vaikkakin sielä ollessamme näimme kuinka miehet kävivät heittämässä luita jokeen, kuulimme että poltettujen miesten rintalastat heitetään Gangesiin. Niitä taitaa olla sielä todella paljon, kun päivittäin poltetaan monia kymmeniä miehiä.
Näimme myös kuinka lehmät söivät ruumiiden mukana tulleita kukkaseppeleitä, odottelimme koska joku lehmistä osuisi vahingossa tuleen. Niin ei valitettavasti käynnyt, vaikka tulia oli monia niin kuin myös lehmiä.

Siellä se polttopaikka näkyy kaukana, rannalla kun ei läheltä saa ottaa kuvia.

Käytiin ekana päivänä syömässä hienon hotellin kattoterassilla kalleimmat jäätelöt koko matkan aikana. Näkymä oli kyllä hieno Gangesille.

Leaning-temppeli, jonka joku poika oli rakentanut äidilleen kiitokseksi kaikesta mitä äiti oli tehnyt pojan hyväksi. Äiti ei oikein tykännyt ideasta ja manasi temppelin, niinpä se on nyt kallellaan veden rajassa ja hajoaa.

Tässä suhteellisen kaukaata otetussa kuvassa, yritin kuvata pyhän miehen pinkkiä älypuhelinta. Hän tajusi sen että yritän ottaa kuvaa samalla, kun hän oli ottamassa kuvaa. 

Tässä kuvassa näkyy pyhä mies ottamassa penkillä puhelimellaan muista pyhistä miehistä kuvaa. Niin se nykyaika on tavoittanut kaikki. Pyhillä miehillä on pinkkejä ja kultaisia älypuhelimia. Munkit kuuntelevat omista älypuhelimistaan musiikkia ja ottavat samalla kuvia.

Käytiin veneajelulla ja näimme Bollywood-elokuvan kuvaukset yhdillä rappusilla.

Siinä ne valkoiset ottavat selfietä

Ihmisiä peseytymässä

Veneet ovat vain niin kivoja.

Meidän soutajan airot, jotka olivat lankunpätkät naulattuina bambukeppiin.

Käytiin katsomassa tätä seremoninaa neljänä iltana. Joka kerta se oli yhtä hyvä ja hieno.

Herättiin torstaiaamuna seitsemän aikaan ja lähdettiin ulos aamukävelylle katselemassa pyykinpesu sekä ihmisten aamutoimia.  Ollaan mietitty onkohan meidän hotellin pyyhkeet ja lakanat pesty Gangesissa, kun ovat täynnä tahroja ja olemme kummatkin saaneet erilaisia kutiavia näppylöitä. Aamulenkillä vahvisti vain asiaa.

Emme kumpikaan ole aamuihmisiä, en ole alkamassa itkemään vaikka siltä näyttää. En ole vain herännyt kunnolla.

Tässä näitä valkoisia lakanoita ja pyyhkeitä kuivataan.

Lehmiä kyllä löytyy joka paikasta. En minä niitä Suomessa pelkää, mutta jos joku muutaman sadankilon painoinen sonni suuttuu jostain.. En siis mielelläni mene ihan liian lähelle näitä eläimiä. Vaikka se on todella vaikeaa. 

Lauantaina käytiin Sarnatissa katselemassa Budhalaiatemppeleitä. Saatiin sieltä myös pyhät paperit joihin pitäisi pirskoa pyhää vettä ja laittaa se kotona niin että se on auringossa. Mietittiin pitäisikö Gangesista hakea pyhää vettä ja missäs sitä Suomessa aurinkoa saa talvella. No uskotaan sen verran karmaan, että pidetään ne kyllä tallessa. 

Buddhan valaistumista symboloiva rakennus.

Tässä tämä pyhäpaperi on.

Sunnuntaina käytiin Itsenäisyyspäivän kunniaksi veneajelulla ennne auringonlaskua.

Polttopaikka

Me vain

Aurinko alkoi laskemaan, leijat ja linnut lenteli kattojen yllä.

Laskettiin kynttilät Gangesiin, kuvassa olin juuri koskenut Gangesiin kädellä.

Oltiin kummatkin koskettu Gangesiin ja siitä ollaan kauhuissamme.

Itsenäisyyspäivän iltapal, jäätelöä ja teetä.

Olen saanut pyhää vettä päälleni, olen kastellut käteni siinä. Olen katsonut neljä kertaa pyhää toimitusta. Olen nukkunut viikon lakanoissa jotka pestään Gangesin pyhässä vedessä. Näillä toimilla pitäisi flunssa ja muut pöpöt kehosta lähteä. Toivotaan siis parasta että näin tapahtuu, muuten olen saanut turhaan ihottumaa ja kauhistellut kuinka ihmiset juovat Gangesin vettä, pesevät kehonsa, hampaansa ja vaatteensa siinä. Samalla kun vierestä ui jonkun eläimen ruho tai muovipussillinen roskaa. Kaupunki joka herättää ristiriitaisia tunteita sai loppuhuipennuksen tänään, kun olimme kävelemässä vilkasta katua hotellille päin katsottuamme ensin Gangesin rannassa pyhän toimituksen. Joku mies kysyi keskellä katua minulta haluaisinko vähän marihuonaa. En mielestäni näytä käyttäjältä. Epäuskoisena kuulemastani jatkoin matkaa ja mietin mikä tämä kaupunki oikein on?

Huomenna lähdemme aamulla aikaisin painavien tavaroidemme kanssa kohti lentokenttää ja rantaa. GOA täältä me valkoiset tulemme. 

Meidän projekti

Viimeinen työviikko on mennyt hujauksessa ohi, päivät ovat venynneet todella pitkiksi useiden vierailujen, postissa tappelun ja projektin raportin kirjoittamisen takia. Mutta ensi viikolla alkaa kahden viikon loma. Sen voimalla jaksaa pitkiä päiviä.

Iperillä on siis tapana että harjoittelussa olevat opiskelijat tekevät jonkun projektityön joidenkin lasten kanssa. Joko yksin, pareittain tai ryhmässä. He valitsevat aiheen, kirjoittavat idean ylös ja ehdottavat käykö aihe Iperille. Ennen kuin esiteltiin aiheemne, saimme kolme kansiollista arkistoituja eri vuosien opiskelijoiden loppuraportteja luettavaksi. Lopulta päädyimme parin kanssa tekemään teatteria. Meille tuli pyyntö, että voisimmeko tehdä mimiikkana ilman sanoja siis. Kun lapset muistavat sen varmasti paremmin, sanat unohtuvat kuitenkin nopeasti. Niinpä suostuttiin, käytiin värväämässä yläkerran tyttöjä mukaan ja saatiinkin seitsemän innokasta.

Me "aikuiset" olimme valinneet Kultakutrin ja Kolme karhua sadun, mutta tytöt eivät halunneet esittää karhuja ja niin tylsää satua. Joten päädyimme näyttelemään Prinsessa Ruusunen ja kaikkiin muihin rooleihin saatiin näyttelijät tytöistä paitsi kuninkaan. Parin lupasi olla kuningas ja minä luulin saavani vain roudarina, musiikkimiehen ja stempparin roolin. No niin oli torstaihin asti, jolloin tytöt sanoivat ettei Pahatar pääse tulemaan. Onneksi olin tuurannut häntä parissa harjoituksissa joten en ollut ihan ulalla H-hetkellä. Olimme pitäneet kolmet harjoitukset lavalla enne esitystä. Oltiin askarreltu useita lavasteita illat pitkät helpottamaan esityksen kulun ymmärtämistä, kuunneltu useita kappaleita kuljettamaan esitys loppuun ja keskusteltu monet kerrat tyttöjen kanssa miksi meillä ei ole kertojaa, miksi emme puhu ja miksi käytämme valitsemiamme vaatteita.
Kun rouvat olivat päättäneet että meidän esitys on lastenoikeuksien päivän tapahtuman lopetus, niin ei auttanut kuin sopeutua siihen että yleisöä on n. 70 ja useita vieraita ihmisiä on katsomassa.
Lauantai tuli, kaikki olivat hermona ja odottivat miten esitys menee. Penkkejä laitettiin 71, mutta useat lapset istuivat lattialla ja pöydillä. Oli siis yleisiö lähemmäksi 90.
Esitys sujui oikein hyvin, kaikki muistivat mitä piti tehdä ja olivat oikeilla paikoillaan oikeaan aikaan. Kuulin muutaman kerran kuinka osa lapsista huokaili jännittävissä kohdissa. Istuessani värttinä kädessä ja odottaessani Ruususta, minun oli vaikea pidätellä naurua kun kuulin Suomalaisten naurun pyrähdykset. Mietin mitä he nauravat, ei tässä kohtaa mitään naurettavaa ole, minä istuin nurkassa ja näytin todella pelottavalta kuulemma irvistäessäni ja kutsuessani Ruususta luokseni.
Esitys sai valtavat aploodit, mikä on täällä todella harvinaista ja meidät olisi taputettu uudestaan lavalle, jos tytöt olisivat tajunneet että sellaista tapahtuu.
Esityksen jälkeen saatiin paljon kehuja, maanataina ja jopa vielä tiistainakin käytävillä kävellessä useat Iperillä työskentelevät ihmiset kiittelivät esityksestä ja sanoivat sen olleen hyvä. En edes osannut odottaa että kaikki työntekijät olivat katsomassa, jopa ompelijat olivat löytäneet paikalle. Yksi tyttö sanoi tiistaina että esitys oli todella hyvä, kysyin häneltä mielipidettä minusta ja hän sanoi pelänneensä minua.
Torstaina minulta vielä kysyttiin että harrastanko tanssia, kun lavalla ollessani hyppelin ja näytin siltä että harrastaisin tanssia. Nauroin ja vakuuttelin etten todellakaan tanssi. Niinpä voin sanoa että lauantainesitys oli menestys, kaikki tykkäsivät ja saimme useita kehuja. Ja en todellakaan harrasta tanssia, uskon että sirkuksen harrastaminen on opettanut minulle jotain.

Ruususen 16-vuotis syntymäpäivä

Pahatar ja Prinssi taistelevat 

Prinssi voittaa 

Prinssi herättää kaikki suudeltuaan Ruususta kädelle.

Häiden tanssia.

Seuraava postaus onkin sitten loma viikoiltamme. Matkamme vie viikoksi Varanasiin ja viimeisen viikon makaamme rannalla Goalla.

Taas juhlitaan

Tiistaina oli Kali Puja ja keskiviikkona Diwali eli uusi vuosi. Täällä se tarkoitti sitä, että ihmiset alkoivat ampumaan raketteja maanantaina ja eilen illalla vielä viimeisiä ammuttiin. Täällä ei ole niin väliä kellon ajasta tai mihin ampuu. Niinpä viikon on tullut nukuttua huonosti, heräiltyä keskellä yötä pakettejen pamahteluun ja kuunneltua samaa musiikkia aamusta iltaan. Keskellä yötä kun pamahtaa, on muutaman kerran tullut mieleen ihanat Hälvälän metsäreissut ja harjoitukset.
Onneksi näin sunnuntaina meno on hiljentynyt, eikä raketteja enään tarvitse kuunnella. Eihän se mitään jos ne ammuttaisiin taivaalle, mutta ne on rakennuksiin osuneet ja uskoisin että lapset jotka rakentelivat erilaisia viritelmiä pulloista, ruukuista yms. ja raketeista saivat osa ainakin osumaa. Oli heitä monta erikokoista lasta sen verran lähellä syyttämässä raketteja.

Me käytiin tiistaina Golfglubilla syömässä lounasta, olihan se juhlapyhät eli yleinen vapaapäivä.

Maisemia golkentän laidalta

Illalla menimme katselemaan katolle ilotulitteita, meille ei annettu lupaa mennä yksin ulos illalla. Johtuen siitä että olemme vaaleita nuoria naisia ja pojille voisi tulla mieleen ampua meitä päin raketteja. Eipä itsellekkään tullut mieleen lähteä käymään ulkona. Katolta oli turvallista väistellä raketteja joita ihmiset ampuivat jopa talojen katoilta.

Jokainen lähitalo oli laittanut jonkin näköiset valot

Keskiviikkona oli Iperillä työpäivä, joten meillä oli keskustelu ohjaajan kanssa ja omien koulutehtävien tekoa. Iltapäivällä meille oli vuokrattu auto, ja lähdettiin ajamaan. Nopean kierroksen jälkeen, mihin kuului skootterin kanssa kolarointi, paikalta karkaaminen, hurja ajo. Pelko että ajetaan uusi kolari, auton takapenkille jumiin jääminen kun muut ovat jo ulkona ja kuski lähtee kävelemään. Takaisin Iperille ajo, vihainen puhelu autovuokraamoon. Omalle kuskille soitto. Kävely läheiselle torille ostamaan raketteja. Kävely läheisille Kali Pujille ja illallinen todella hyvässä ravintolassa. Sitten tulikin tuttu ja turvallinen kuski hakemaan meitä ja päästiin kiertelemään kauempia Kali Pujia.

Musta Kali

Tämän naisen tarina jäi hieman epäselväksi. Sen tiedän että hän leikkasi itse päänsä irti ja joi omaa vertaansa kaulaltaan.

Monella kadulla oli erilaisia valoja koristamassa katuja

Näitä lamppuja oli pitkin katua koristeena.

Ennen kotiin paluuta käytiin syömässä Italialaista jäätelöä. Oli kyllä todella hyvää.

Kotiin päästyämme meillä ammuttiin raketteja ja me saatiin itse tähtisädetikut käteen. Yksi raketti räjähti jo sitä sytytäessä, mutta meidän rakettejen ampuja jatkoi vain muiden sytyttämistä ja oli kuin pieni poika hommassaan.

 Ilta oli kyllä hyvin vauhdikas, ja onnettomuus jäi mieleen. Kuka kuski ajaa onnettomuuspaikalta karkuun ja uskoo ettei kukaan näe että hän on viiden valkoihoisen kuski ja ajaa vuokrafirman autolla. Mutta kyllä se skootterin kyydissä ollut pariskunta ainakin oli hengissä.

Torstaina lapset eivät tulleet tunneille kun keskiviikko ja perjantai olivat vapaat. Niin siis perjantaina olikin joku velipäivä, jolloin kunnioitetaan veljiä ja ostetaan heille lahjoja. Iper päätti pitää sen vapaana. Onneksi meillä ei ole tuollaisia päiviä, ei siis ole mitään järkeä että veljiä juhlitaan, mutta siskot unohdetaan. Minusta meitä pitäisi juhlia paljon enemmän.

Lopuksi: tänään tuli kaksi kuukautta täyteen, eli kuukausi jäljellä. Se tarkoittaa kaksi viikkoa harjoittelua ja kaksi viikoa lomaa ennen kotiin paluuta.